Videotuotanto

DOKUMENTTI

Painavaa asiaa. Koukuta katsojat mukaasi matkalle, jonka aikana ehditään kertoa laajempikin asiakokonaisuus.  

Katso video

Myst1s Gaming

"Työskentely sekä kommunikaatio kuvausten ja editoinnin aikana oli jouhevaa sekä ennenkaikkea vaivatonta."

- Sami Partanen, Toimitusjohtaja

eSports on nopeasti kasvava ala ja tällä hetkellä monet vanhemmat eivät välttämättä ymmärrä mitä esports / striimaaminen tai muu toteutus aiheen ympärillä tarkoittaa. Dokumentin avulla pyrimme organisaationa tuomaan esille millaista esports organisaation toiminta sekä striimaaminen yksilönä on.


Olemme organisaationa enemmän kuin tyytyväisiä lopputulokseen sekä saamaamme ammattitaitoiseen ohjaukseen projektin aikana.

Katso video

Vesa Holmala

"Kipinä Films toteutti hyvin oman visioni ja lopputulos oli juuri sellainen kun halusimmekin."

- Vesa Holmala, Muusikko

Ennen varsinaista läpimurtoa artistien on usein haastava saada ääntänsä kuuluviin, vaikka tarinoita olisi jo paljon kerrottavaksi niin faneille, kuin uudelle yleisölle. Teimme yhdessä lyhyen dokumenttivideosarjan vastaamaan tähän haasteeseen.

Kaikki meni nappiin ja lopputulos oli juuri sellainen kun halusimmekin. Arvostan etenkin ammattiaitoista kuvaustyötä ja mukavaa työympäristöä. Suosittelen lämmöllä heidän palvelujaan.

Dokumentti

Painavaa asiaa. Yrityksessäsi tehdään varmasti paljon kaikkea sellaista, mikä ei suoraa sovi ylempien kategorioiden alle, mutta haluaisit silti kertoa siitä sidosryhmillesi. Esimerkiksi yrityksenne jokapäiväinen työnteko ja prosessit tai oman toiminnan kehittämispäivät ovat aiheita, jotka soveltuvat yrityksenne arvoista ja tekemisen meiningistä viestivän asiapitoisemman dokumenttivideon aiheiksi.

Dokumenttivideon koukuttavuus piilee hyvässä käsikirjoittamisessa ja dokumenttia varten kuvatun materiaalin monipuolisuudessa: dokumenttiin kuvataankin aina paitsi itse tekemistä, niin myös siihen liittyvää fiiliskuvaa sekä asiantuntijahaastatteluita. 

Hinnoittelu
Budjetti sovitaan tapauskohtaisesti dokumentin laajuuteen perustuen.

Kerro dokumentin avulla esimerkiksi:

Lisätyöt

Mennäänkö suoraan asiaan? Ota yhteyttä.

Kerro meille vapaasti, mitä on mielessä. Me vastaamme mielellämme. Olipa ajatuksissasi sitten selkeät linjat tai vasta idean kipinä – suunnitellaan yhdessä mihin sitä lähdetään työstämään.

 

Voit kertoa tekstikentässä esimerkiksi:

 

  • Millaiseen tarpeeseen video olisi tulossa?
  • Milloin haluat tulla ilmaiseen ensimmäiseen tapaamiseen?
  • Jotain muuta, mitä?
 

Scroll to Top

JäTÄ MEILLE YHTEYDENOTTOPYYNTÖ

Olipa ajatuksissasi sitten selkeät linjat tai vasta idean kipinä – suunnitellaan yhdessä.

Joona
Nieminen

VIDEOTUOTANTO